Asiakkaat kertovat
"Sinä kuitenkin osasit tuoda sopivasti haasteita ja ennen kaikkea onnistumisen iloa jotta motivaationi jatkaa säilyisi ja kasvaisi kuten kävi."
"Kun otetaan huomioon lähtötilanne ja surkea kuntoni joka reilu vuosi sitten oli ja kielteinen asenne kaikkea liikuntaa kohtaan ja luonteeni jossa kukaan ei saa neuvoa minua ei tehtävä ole ollut helppo. Sinä kuitenkin osasit tuoda sopivasti haasteita ja ennen kaikkea onnistumisen iloa jotta motivaationi jatkaa säilyisi ja kasvaisi kuten kävi. Vaikka välillä olin todella poikki osasit kuitenkin asettaa harjoitukset siten ettei silmissäni pimentynyt mutta kuntoni kasvoi pikkuhiljaa. Joka tapaamisessamme olet ollut aina iloinen ja positiivinen ja sinun kanssa on ollut helppo keskustella kaikista asioista.
Sinun tunneilla en koskaan ole kokenut itsetunto ongelmia ylipainon takia. Tunneistasi jäi aina tunne että sinä olet todella kiinnostunut asiakkaasi hyvinvoinnista ja hyvästä lopputuloksesta. Koskaan ei minulle tullut tunnetta, että sinä teet tunnin kun se nyt sitten kuuluu tehdä. "
Ari
20 vuoden tauon jälkeen takaisin juoksukuntoon
"Kiitos tästä onnistumisesta kuuluu kyllä suurelta osin myös personal trainerille, sillä ilman hänen ammattitaitoista opastusta ja harjoitusohjelmia en olisi malttanut aloittaa harjoittelua tarpeeksi maltillisesti."
Sari
Lue Sarin koko tarina täältä.
"Kolesterolitasoni oli Iran avun jäljiltä kesän lopussa 3,5 mitä se ei ole ollut luultavasti muutamaan vuoteen! "
"Kuukauden kuluttua tuli tunne, että alan ymmärtää miksi oikeasti teen tätä ja ettei tämä ole mikään dieetti. Kolesterolitasoni oli Iran avun jäljiltä kesän lopussa 3,5 mitä se ei ole ollut luultavasti muutamaan vuoteen! Eli olen tosissani saanut apua oman terveyteni ja elämäni kunnostamiseen! Laihduin myös prosessin aikana 6kg, olisin halunnut laihtua enemmänkin, mutta toisaalta pysyvät muutokset ovat parempia muutoksia ja kehossa olen huomannut PALJON positiivisia muutoksia."
Anni
Lue Annin koko tarina täältä.