Your browser version is outdated. We recommend that you update your browser to the latest version.

Asiakkaat kertovat

"Iran kanssa treenatessa vain mielikuvitus on rajana" 

 

"Iran kanssa treenatessa vain mielikuvitus on rajana. Olemme treenanneet porrasjuoksua, nyrkkeilyä, uintia, kehonhuoltoa putkirullalla ja tarkastelleet juoksumatolla juoksun askeltekniikkaa. Tietysti kuntosali harjoittelun ohella. Jokainen harjoitus on ollut sopivan haastava ja alusta loppuun mietitty. Parasta on monipuolisuus ja se että jokainen treeni on suunniteltu minua varten ja tukemaan tavoitetta. Olen päässyt takaisin juoksemisen pariin ja saanut penikka vaivat hallintaan. Kehonhallinta on edistynyt huimina harppauksina. Työstä aiheutuvat selkä kivut on selätetty ja töissä jaksaa paremmin."
Minna 

Lue Minnan koko tarina täältä.

 

 

"Positiivisena yllätyksenä tuli se, kuinka paljon oli mahdollista saada aikaan suhteellisen lyhyessä ajassa"

 

"Aikaisemmat käsitykset personal trainerien kuntokuureista perustuivat jenkki ohjelmien rääkkäykseen, joten positiivisena yllätyksenä tuli se, kuinka paljon oli mahdollista saada aikaan suhteellisen lyhyessä ajassa perusasioiden oltua kunnossa. Ilman Iraa kilot olisi tullut jo tuplana takaisin, mutta nyt näyttää vieläkin hyvältä."

Jenna 

Lue Jennan koko tarina täältä.

 

 

"Ira on innovatiivinen keksimään korvaavia treenejä sekä ohjaustaidot ja kannus ovat vertaansa vaille."

 

 "Olin yllättynyt, että kolmen kuukauden ajalle voi tehdä ohjelman, jonka tulokset olivat näinkin hyviä. Pidin saamastani ohjelmasta paljon, ja samalla se loi hyvän pohjakunnon, mistä pystyn lähtemään liikkeelle myöhemmin syksyllä, jolloin selkäleikkaus on ohi. Sain monipuolisen kunto-ohjelman sekä hyvän perehdytyksen (ohjaukset "kädestä pitäen"). 

Ira on myös innovatiivinen keksimään korvaavia treenejä, mikäli suunniteltua kuntosaliharjoittelua ei pystytä syystä tai toisesta totetuttamaan. Ohjelmaa suunnitellessa otettiin hyvin huomioon myös omat rajoitteeni tiettyjen liikkeiden suhteen sekä myös koiran kanssa tehtävät lenkit sovellettiin harjoitusohjelmaan sopiviksi. 


Iran ohjaustaidot ja kannustus ovat vertaansa vaille, hän on vuorovaikutustaitoinen, ystävällinen ja joustava. Teoria- ja käytännöntietoa on todella paljon, ja hän osoittaa selkeää kiinnostusta alaa kohtaan."

 Anna-Mari

 

1-2-3

Evästeet

Tämä sivusto käyttää evästeitä tallentaakseen tietoja koneellesi.

Hyväksytkö evästeiden käytön?